keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Kuvat pitää myös hengissä ;)

Japanissa kieltä taitamattomankin täytyy syödä henkensä pitimiksi, vaikkei menusta ymmärtäisikään mitään. Valintaa onneksi helpottaa se, että kaikista ruuista löytyy aina kuvat tai plastic food -malliannokset. Tosin raakaa hevosenlihaa ei ole aina helppo tunnistaa kuvastakaan...

Juomista sen sijaan ei kuvia usein ole, joten on hyvä painaa mieleen jonkin japanilaisen juoman nimi tai merkki jota voi tilata, jos ei cocistakaan ole saatavilla. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa että kannattaa olla varma, mitä on tilaamassa ettei pöytään tuoda pontikkaa on the rocks lämpimän saken sijaan...

Japanissa voi olla myös vaikea löytää jotain tiettyä yritystä, kauppaa tai ravintolaa nimen perusteella, jos ei osaa sikäläisiä kirjaimia. Nuo kirjaimet ovat kuitenkin itseasiassa symboleja, joita voi painaa mieleen. Esimerkiksi tämän ravitsemusliikkeen (linkki kännyn käyttäjille) löysimme juuri sen nimessä olevan ensimmäisen symbolin avulla. Nimensä Tengun mukaisesti tuo ensimmäinen "kirjainhan" näyttää ihan kärttyiseltä vanhalta ukkelilta. Tämä olikin jo helpompi muistaa kuin yksittäinen käsittämätön "häkkyrä". Kiitos vinkistä Tokio passille. Auttoi myös karaokepaikkojen paikallistamisessa.

Kuvat ja visuaalinen viestintä helpottavat myös japanilaisten uutisten ymmärtämistä TV:stä. Tosin meille tällaiset kuvat aiheuttivat kesällä vain paniikkia, kun ei ymmärtänyt selostuksista mitään. Jotain oli tulossa eikä se näyttänyt hyvältä. Onneksi on olemassa internet!